Elämme informaatioyhteiskunnassa, jossa digimaailman vauhti on huimaa, ärsykkeitä tulee joka puolelta, elämän meno on kovin vauhdikasta sekä tehokkuus ja kiihkeä rytmi ohjaavat meitä. Aistiärsykkeitä tulvivan maailman vaikutukset ovat myös osa lastemme jokapäiväistä arkea. Lastenohjelmat ovat aisteja stimuloivia, pelien maailma on osa monen lapsen arkista elämää ja harrastukset täyttävät koulun jälkeistä arkea. Rauhattomuus on kasvanut ja moni lapsi tarvitsee apua keskittymistaitojen opettelussa.

Rauhattomuuden lisääntymiseen ja keskittymisen haasteisiin vaikuttaa myös aistijärjestelmän kuormittaminen jatkuvalla informaatiolla, joka lisää kuormitusta kehossamme ja mielessämme. Ylikuormittuminen taas näkyy esimerkiksi keskittymisvaikeuksina sekä  luovuuden ja ajattelun heikkenemisenä. Keho alkaa käymään ylikierroksilla ja olo on muutenkin levoton. Toiset lapset kuormittuvat aistiärsykkeistä toisia herkemmin. Suuresta aistiärsyketulvasta kuormittuminen on täysin normaalia ja kuormittumisen asteeseen vaikuttavat muun muassa vireystila, väsymys, sairaudet ja niin edelleen. Mutta mikäli aistiärsykkeistä kuormittuminen vaikeuttaa jokapäivästä elämää, niin tällöin on hyvä varmistaa, onko kyse esimerkiksi aistiyliherkkyyksistä tai muusta aistijärjestelmän poikkeavasta toiminnasta.

Yleensä poikkeavan aistijärjestelmän haasteet tulevat esiin etenkin varhaiskasvatuksen ja koulutien alkuvaiheessa. Päiväkodin melu voi olla joillekin lapsille hyvin stressaavaa, joka voi näkyä rauhattomuutena ja lyhytjännitteisyytenä. Luokassa keskittymiskyvyn puute ilmenee monella eri tavalla. Osalla lapsista on vaikea seurata opettajan ohjeita ja opetusta tai aloittaa tehtävien tekoa. Osa lapsista taas häiriintyy pienistäkin ympäristön äänistä, jolloin tehtävien jatkaminen voi olla vaikeaa.

Uskon, että koulutusleikkausten myötä vaatimukset keskittymiskyvystä, itseohjautuvuudesta ja ryhmässä toimimisen kyvyistä tulevat vain entisestään korostumaan. Alueelliset ja paikalliset erot ovat kasvaneet ja oppilaiden tasa-arvoinen asema on heikentynyt. Myös ryhmäkoot ovat kasvaneet ja lasten yksilöllinen kohtaaminen on kärsinyt. Erityistä huolta herättävätkin kaikkein pienimmät lapset sekä erityistä tukea tarvitsevat lapset, joille työntekijöillä ei enää ole mahdollisuutta antaa yksilöllistä tukea ja ohjausta.

Jo nyt monen lapsen ja perheen kohdalla tämä on totta. Lukuisia kertoja olen kuullut vanhempien kertovan, että heidän lapsensa on jäänyt vaille erityistä tukea ja yksilöllistä huomiointia opetuksen suunnittelussa juuri resurssipuutteiden vuoksi. Vanhemmat ovat voineet taistella asian puolesta jo pitkään, mutta lapsen tarpeisiin ei ole voitu koulun puolelta vastata. Lapsen motivaatio ja into koulunkäyntiin ja koulutehtävien tekemiseen on kadonnut. Vanhemmat kokevat itsensä voimattomiksi, huoli lapsesta ja lapsen tulevaisuudesta on suuri.

Tarkoitukseni ei ole osoittaa sormella arvokasta opetustyötä tekeviä opettajia, jotka päivittäin tekevät kullanarvoista työtä lastemme kanssa. Haluan vain nostaa esille yhteiskunnan tasolla tehtävien päätösten vaikutusta yksittäisen lapsen ja perheen arkeen, joilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset lapsen tulevaisuuteen, mikäli tuen tarpeeseen ei vastata varhaisessa vaiheessa. Sekundääristen ongelmien korjaaminen tulee monin verroin yhteiskunnalle kalliimmaksi ja kustannukset yksilön elämän kannalta ovat mittaamattomat. Eikö siis juuri heihin, jotka tarvitsevat erityistä ja yksilöllistä tukea ja ohjausta, tulisi panostaa varhaisessa vaiheessa, jotta mahdollisilta sekundäärisiltä ongelmilta vältyttäisiin?

Kirjoittaja: Laura Räihä