Lapsen mieli on avoin ja herkkä kaikenlaisille vaikutuksille. Lapsen itsetunto kehittyy varhaislapsuudesta aina nuoruuteen asti. Itsetunto jaetaan kahteen osaan, ydinitsetuntoon ja ääreisitsetuntoon. Ydinitsetunto vahvistaa lapsen henkistä ja sisäistä vahvuutta. Ydinitsetunto kehittyy siten, että lapsi kokee olevansa tärkeä ja hän kokee, että hän saa kasvaa omana itsenään. Ääreisitsetunto kehittyy ulkoisen palautteen kautta. Ääreisitsetuntoon vaikuttaa esimerkiksi se, miten lasta huomioidaan päivähoidossa, eskarissa ja koulussa. Itsemyötätunto kuvaa lapsen omaa suhtautumista itseensä. Ydin- ja ääreisitsetunnon kehitys on suorassa suhteessa itsemyötätuntoon.

Lapsen itsetunnon kehitys alkaa aivan varhaislapsuudesta. Kaikki alkaa siitä, miten vauvan tarpeisiin vastataan. Kun vauva on nälkäinen ja äiti alkaa ruokkia vauvaa imettämällä, niin vauva yhdistää äidin tuoksun ja äidinmaidon maun siihen, että hänen tarpeisiinsa vastataan. Tai, kun vauvalla on vaippa märkä ja hänen vaippansa vaihdetaan, niin vauvan tarve tulee tyydytettyä.

Ydinitsetunto on aluksi kuin puhdastaulu, mihin alkaa syntyä käsitys ensin omasta itsestään ja myöhemmin siitä, miten hänen henkisiin tarpeisiin vastataan. On hyvin tärkeää, että kasvatus on johdonmukaista ja lapsen ojentaminen on rakentavaa. Vanhempi voi suuttua ja olla vihainen ja korottaa ääntäänkin lapselle, mutta samalla lapsen pitäisi antaa ymmärtää, että hän on rakas ja tärkeä. Lapsi kokee syyllisyyttä tekemäänsä tuhmuuteen, mutta syyllisen syliin ottaminen on parasta itsetunnon kohotusta, mitä vanhempi voi niin sanotussa rankaisutilanteessa antaa. Lapsi saa kokemuksen, että vaikka tein väärin, niin se ei tee minusta pahaa tai huonoa. Tästä alkaa tyhjälle taululle piirtyä käsitys itsestä ja omasta identiteetistä ja ydinitsetunnosta ja tässä luodaan pohjaa myös itsemyötätunnolle.

Mikäli lapsella on esimerkiksi oppimiseen liittyviä ongelmia, niin nämä tulevat yleensä esille viimeistään eskariin tai kouluun siirryttäessä. Oppimisen haasteet, motorinen levottomuus, toiminnanohjauksen ongelmat ja impulssikontrollin haasteet voivat aiheuttaa sen, että lapsi joutuu tahtomattaan negatiivisen huomion kohteeksi eikä lapsi tule kohdatuksi lempeydellä ja hyväksynnällä. Näin lapsen itsemyötätunto alkaa rapistumaan. Jos lasta vielä kiusataan, niin lapsi elää koko ajan voimakkaan stressin kanssa. Pitkäaikainen altistuminen stressihormonille (kortisoli) aiheuttaa muistin ongelmia ja hahmottamisen ongelmia. Koulukiusaamisen jatkuessa lapsi alkaa voida pahoin ja kouluun lähteminen on päiväpäivältä hankalampaa ja lapsella voi esiintyä erilaista psykosomaattista oireilua.

Stressihormonitason noustessa elimistö virittyy ikään kuin puolustuskannalle, mikä johtuu adrenaliinihormonin vaikutuksesta. Sydämen syke kasvaa ja aineenvaihdunta kiihtyy. Tällöin stressin vaikutuksen alaisena lapsen on vaikea vastaanottaa tietoa, keskittyä ja havainnoida, koska elimistö on ikään kuin hälytystilassa. Stressihormonin aiheuttama stressitila vaikuttaa samoin, olipa kyseessä hengenvaara tai oppimisenhaasteiden aiheuttama stressi. Keskushermosto ei siis erottele sitä, mistä stressitila johtuu, vaan reagoi stressitilaan samoin.

Pitkäaikaisen ja päivittäin toistuvan stressin vaikutus kestää vuosikymmeniä. Eräs aikuinen henkilö kertoi, että hän vei työnsä vuoksi joitakin papereita koulun rehtorille. Tuolloin sattui olemaan välitunti ja henkilö asteli koulun käyttävää pitkin rehtorin kansliaan. Käytävällä oli kaksi nuorta, jotka katsoivat häntä ja sen jälkeen he kuiskasivat toisilleen jotakin ja alkoivat sitten nauraa. Tällä henkilöllä alkoi sydän jyskyttää ja puna nousta kasvoille ja lisäksi hän tunsi voimakasta ahdistusta ja hänen teki mieli juosta ulos saadakseen lisää happea. Tätä henkilöä oli kiusattu koulussa ja tuossa tilanteessa hän koki saman stressireaktion, mihin hän oli aikoinaan koulussa altistunut. Tuo tilanne ja muistot kouluaikojen kiusaamisesta laukaisivat henkilössä voimakkaan stressireaktion, mikä aiheutti lievän paniikkihäiriökohtauksen.

Kun lapsi syntyy, niin synnytyksestä lähtien luodaan pohja motorisille ja kognitiivisille toiminnoille. Kun lapsi alkaa aistimaan ympäristöään, niin aivokuorella alkaa syntyä yhteyksiä synapsien välille. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori, Jari Sinkkonen, sanoi eräässä luennossa (11/2016 Kuopio), että kaksivuotiaana lapsella on 20 triljoonaa synapsia aivoissa. Siis 20 triljoonaa! Lapsen hermoverkosto muovautuu hurjalla vauhdilla ja lapsen aivot ovat erittäin muovautuvat. Voisi ajatella, että lapsen aivot ovat ikään kuin herkkä ekosysteemi, mikä on myös hyvin haavoittuvainen. Lapsi omaksuu uusia asioita joka hetki. Ennen kaikkea lapsi muodostaa minäkuvaa siitä, miten hän itse sijoittuu perheen tai kouluyhteisön jäseneksi, mikä hänen paikkansa perheessä tai kouluyhteisössä on. Nämä 20 triljoonaa synapsia lähtevät yhdistymään lapsen itsemyötätunnon ja itsetunnon osalta joko negatiiviseen tai positiiviseen suuntaan, mikä luo pohjaa pitkälle tulevaisuuteen. Tämän vuoksi olisi äärimmäisen tärkeää, että lapsen kutakin kehitysvaihetta tuetaan ja annetaan kehitysvaiheiden kehittyä rauhassa ilman kiirehdintää seuraavaan kehitysvaiheeseen. Lapsen lähiaikuisten lapselle antama palaute muovaa myös lapsen ajatusta itsestään ja siitä, onko hän hyväksytty ja rakastettu sellaisenaan.

Mikäli lapsella on neuropsykiatrista oireilua, niin olisi erityisen tärkeää kohdella lasta hellyydellä ja palautteen tulisi olla rakentavaa ja rohkaisevaa. Usein lapsi kokee stressin seurauksena tulleensa uhatuksi, mikäli häntä neuvotaan tai ojennetaan esimerkiksi koko luokan kuullen. Ulkoisen palautteen kautta kehittyvä ääreisitsetunto tarvitsee kehittyäkseen hyväksyvää ja rohkaisevaa palautetta. Mikäli ojentamiselle on tarvetta kasvatuksellisessa mielessä, niin se tulisi tehdä rakentavasti ja lasta kunnioittaen. Tällöin myös ydinitsetunto pääsee kehittymään, koska lapsi kokee olevansa tärkeä ja hyväksytty sellaisena kuin hän on.

Kirjoittaja: Hannu Hätinen, psykoterapeutti