Lapsen on vaikea istua paikallaan. Hän kieriskelee tuolilla, välillä jopa lattiallakin.

Lapsi istuu usein omien jalkojensa päällä ja vaihtelee asentoaan. Hän tekee mielellään läksyjään joko lattialla maaten, pöydän päällä rönöttäen tai sitten sohvalla jalkojen päällä istuen.

Istuminen paikoillaan esimerkiksi ruokailun ajan voi olla lapselle vaikeaa. Hän nostaa ruokapöydässä istuessaan mielellään jalat syliin tai nousee vähän väliä pois pöydästä ja palaa sitten taas syömään.

Opettaja on saattanut lähettää Wilma-viestiä, että lapsi on koulussa levoton ja hänen on vaikea keskittyä tunnilla.

Lapsella on usein myös oheistekemisen tarvetta yrittäessään keskittyä johonkin. Hän saattaa esimerkiksi rummutella pöytää käsillään tai kynällään, hän saattaa pyöritellä käsissään tavaroita, pureskella kynsiään tai kynsinauhojaan tai näprätä esimerkiksi hihansuitaan.

Paikallaan pysyminen onnistuu kuitenkin usein, mikäli lapsella on jotakin erityisen mielekästä tekemistä. Usein esimerkiksi pelatessaan lapsi istuukin hyvin paikallaan ja jaksaa keskittyä tekemiseen.

Kuulostaako tutulta?

Motorisen levottomuuden taustalta löytyy usein aktiivinen primitiivirefleksi nimeltään STNR-refleksi. STNR-refleksi aiheuttaa juurikin ylläkuvattua motorista levottomuutta. Lapsi voi yrittää pinnistellä tietoisesti olemaan paikoillaan, kun häntä pyydetään.

Kuitenkin refleksin ollessa aktiivinen tietoinen pinnistely ei tuota pitkäjänteistä tulosta, vaan motorinen levottomuus tulee esille enemmin tai myöhemmin. Myös lapsen tietoinen pinnistely kuormittaa lasta, koska hän yrittää hallita aktiivisena olevaa refleksiä.

Motorinen levottomuus vaikeuttaa lapsen keskittymiskykyä. Motorinen levottomuus voidaan usein myös ympäristön vaikutuksesta tulkita virheellisesti lapsen tottelemattomuudeksi tai häiriköinniksi, vaikka kyseessä on refleksi, joka ikään kuin pakottaa lasta liikuskeluun ja vaikeuttaa hänen paikoillaan olemista.

Kirjoittaja: Hannu Hätinen